Ajatuksia kasvattamisesta

Kasvattajakursseilla rohkaistaan pohtimaan omia motiiveja ja tavoitteita kasvattajana. Tavoitteena pitäisi aina olla parempia jälkeläisiä kuin vanhempansa. Ei pidä vain tyytyä asioihin, vaan ainakin tavoitella parempaa. Mitä se sitten kullekin on: parempaa toimintakykyä, riistaviettisyyttä, parempia kulmauksia, pidempää rintakehää, työmoraalia.. Toivottavasti ei kuitenkaan pelkästään väri, tai jokin muu tällä hetkellä muodissa oleva asia.

Jos lähtee pohjalta niin on vain yksi suunta. Ylöspäin. Mutta jos vanhemmat ovat laadukkaita rotunsa edustajia, niin aina paremman saavuttaminen ei ole niin yksinkertaista.Ominaisuudet pitää tiedostaa ja arvottaa, ja jokaisella yhdistelmällä pitää olla peruste. Mitä juuri tältä yhdistelmältä halutaan? Onko yhdistelmä niin hyvä tai peräti erinomainen että narttu kannattaa altistaa riskeille? Koska riski kantoaika ja varsinkin synnytys on. Aina.

Tittelit eivät periydy, mutta geenit ja toimintakyky niiden takana periytyvät -oikeissa olosuhteissa. Pentu jota rohkaistaan tutustumaan uusiin asioihin ja ratkomaan ongelmia itse (ihmisensä tukemana) on rohkea ja utelias, eikä mene rikki vaikka joskus maailmassa on myös pelottavia asioita. Eräs viisas kasvattaja sanoi joskus että koiran pitää kestää ihmisen virheitä. Koska niitähän tulee. Turvallisessa suhteessa koira sekä ihminen voivat kasvaa yhteen tiimiksi joka selviää mistä vaan. Yhdessä ja itsenäisesti.

Doris