2810 kilometriä ja kolme uutta valionarvoa

Elokuussa 2019 lähdin roadtripille kahden koirani Annan ja Fasun kanssa. Matka kulki pohjanlahden ympäri Tornion kautta ruotsiin Piteån ja  sieltä ruotsin lapin läpi Norjaan Fauskeeseen, tarkemmin Sulitjelmaan. Matkan ensimmäinen aamu valkeni Tornion leirintäalueella sumuisena. Torniosta Piteåhon matka oli tuttu, olinhan ajanut tämän saman matkan samalla kokoonpanolla viimeeksi toukokuussa.

Olin sopinut Fasulle koeajan vasta kello yhdeksi tutulle tuomarille Hans Lindbergille. Riista liikkuu enemmin aamuyöstä, joten muutaman tunnin myöhäistämisellä paransin onnistumisen mahdollisuutta -ainakin hiukan :)  Jälki alkoi hakuruudusta hyvin läheltä sisäänmeno reunaa. Fasu merkkasi jäljen alun niin napakasti, että luotin koiraan ja lähdin seuraamaan sen jäljestystä luottavaisena. Fasu jäljesti tarkasti ja selvitti katkokulman rengastamalla. Hienoa työtä! Ja nyt ei jäljellä ollut hirveä sotkemassa riistaviettisen koiran työskentelyä ;) Tuloksena 1 ja ruotsin jäljestysvalion arvo. Fasu on nyt siis FI MVA FI JVA SE JVA Miklaus Triumph Thruxton.

Kokeen jälkeen matka jatkui Ruotsin lappiin kohti Norjan rajaa. Olin suunnitellut jo etukäteen yöpyväni teltassa jossain matkan varrella, metsätien tuntumassa. Ruotsin lappi on kaunista ja poroja kohtalaisesti. Hyttysiä ei juurikaan ollut, mutta polttiaisia sitäkin enemmän, ainakin vesistöjen äärellä. Pysähdyin erään joen rannalle ruokailemaan ja ulkoiluttamaan koiria. Huppu piti vetää päähän polttiaisten takia. Jatkoin ajamista muutaman tunnin ja väsymyksen alkaessa painaa tähyilin metsäautoteitä "sillä silmällä". Jotain johdatusta matkanteossani oli, koska satuin paikallisen retkeily-yhdistyksen ylläpitämälle kodalle joka sijaitsi järven rannalla. Siellä ei ollut muita, joten sain viriteltyä teltan kaikessa rauhassa. Taustamusiikkina oli joen tasainen kohina, joten tähän pauhuun oli helppo nukahtaa. Yöllä lämpötila kävi nollassa, mutta kunnon untuvamakuupussi ja kaksi mäyräkoiraa kainalossa piti olotilan oikein hyvänä.

Aamulla matka jatkui kohti Norjaa ja maisemat muuttuivat karuimmiksi ja korkeuserot kasvoivat. En osaa maisemia kuvailla niiden ansaitsemillaan sanoilla, totean vain että ne täytyy kokea. Valokuviinkaan niitä ei saa vangittua. Mahtavat vuoret, lumipeitteiset huiput ja joka puolella rinnettä alas syöksyvät joet ja vesiputoukset ovat villejä ja upeita. Junker dalenin kautta kulkeva reitti oli haastava, mielessä kävi että kotimatka pitää ajoittaa valoisaan aikaan. En halua joutua kapealla, mutkaisella ja jyrkällä tiellä vastaantulevan rekan kanssa mutkaan pimeällä tai väsyneenä.

Sulitjelmassa pystytin teltan nurmikentälle järven rannalle. Alue oli täynnä asuntovaunuja ja pikku mökkejä, vieri vieressä. Telttapaikalta avautuva näkymä oli henkeäsalpaava. Kuinka onnekas ihminen saakaan olla että saa kokea tämänkin! Retkikeittimellä keitetty kahvi ja aamupuuro ei ole varmaan koskaan maistunut näin hyvältä. Koepaikalle oli saapunut muitakin suomalaisia. Koiria taisi olla mukana kaikkiaan 15 ja ihmisiä 8. Kaikki eivät osallistuneet kokeisiin, osa oli kesälomamatkalla laumansa kanssa.

Norjassa tuomarit tekevät koko kokeen. Jälki vedetään sorkalla (tämä on liukuva käsite: pala jalkaa) ja verta (n. 3dl) tiputellaan pullosta.  Jäljen pituus on 600 metriä gepsillä mitattuna, EI askelparilla kuten suomessa. Näissä maastoissa 600 metriä on askelpareilla mitattuna helposti 900 metriä. Jälkeä ei merkata millään tavalla. Tuomari osoittaa haavoittumispaikan ja siitä yhden merkin eli suunnan johon haavoittunut eläin on lähtenyt. Koiraa saa ohjata tähän saakka, sen jälkeen pitää alkaa itsenäinen työskentely. Koiran saa palauttaa jäljelle jos ohjaaja on sitä mieltä että nyt jäljestetään jotain muuta. Koiraa saa myös innostaa, mutta hillitysti. Tärkeintä on koirakon yhteistyö. Jos koira kaipaa tukea, niin sille pitää kuiskutella jotta haavakko ei säikahdä.. Jäljestyksen tulisi olla hidasta ja hiljaista: tarkkaa, itsenäistä ja hyvin etenevää.

Jäljellä on yksi makaus ja molempien pitää se merkata saadakseen täydet pisteet, ohjaajan kädenheilautus riittää. Annan jäljen makaus oli noin metrin jäljen sivussa, kalliokielekkeen alla piilossa. Norjan jälki ei muutenkaan ole viivottimella piirretty vaan kuljetaan maaston muotoja mukaillen ja aaltoillen. Jäljellä on kolme kulmaa: 1 katkokulma, 1 tavallinen ja 1 katkos (n. 10m) suoralla osuudella. Sorkka on kiinni narulla puussa tai pensaassa ja se on piilotettu, ei näkyvillä. Koiran täytyy se sieltä löytää ja mieluusti omia.

Maksimipisteet jäljeltä on 72. Näitä ei kirjata tulokseen eikä niitä kerrota ohjaajalle kuin vasta palkintojen jaossa -jos osaa kysyä. Tuomarointisysteemi on samanlainen kuin meillä palkintotuomarit esim. ajokokeissa. Jokaisen jäljen tuomari antaa oman tuomarikertomuksensa ylituomarille ja siinä keskustellaan koirien suorituksista ja päätetään paremmuusjärjestys. Samoissa pisteissä olevat koirat laitetaan vielä ikäjärjestykseen eli nuorin koira voittaa. Koira voi valioitua vain avoimesta luokasta, ja saatuaan avoimesta luokasta kaksi 1. tulosta, on noustava erikoisluokkaan. Annalle ja Fasulle riittää yksi ykköstulos avoimesta luokasta kun he ovat jo suomen jäljestysvalioita (-ja ruotsinkin).

Ensimmäinen koepäivä valkeni kauniina ja aurinkoisena. Omaan ryhmääni sain Annan ja Fasun lisäksi norjalaisen flätin ja ruotsalaisen labbiksen emäntineen. Ensimmäisenä metsään Anna: upea maasto jossa oli lehtimetsää, suota, varvikkoa, ojia ja aikamoista rinnettä. Täydellinen suoritus ja täydelliset pisteet: 72/72. Jiihaa! Annan perässä oli niin ihana kulkea! Sorkkakin napattiin suuhun kun se ensin oli kaivettu esille mättään alta. Tuomari oli vähän hämmentynyt ja hiljainen jäljeltä tullessa, meinasin jo huolestua. Mutta hän olikin vain hämmentynyt kun ei ollut koskaan nähnyt näin hyvin jäljestävää koiraa. Taisin hiukan liikuttua.. Fasun jäljestys vaihtui tuoreisiin jälkiin molempina päivinä jo ennen ensimmäistä kulmaa. Vähän harmitti, mutta onpahan syy tulla näihin maisemiin toistekin :) Anna oli kokeen paras koira, mutta ei huonosti mennyt muillakaan suomalaiskoirakoilla. Normaalisti kokeissa sijoitetaan kolme koirakkoa, mutta Annan jälkeen tasapistein tuli kolme suomalaista koirakkoa joten neljä koirakkoa siis palkittiin. Jiihaa!

Illalla alkoikin sitten vesisade jolle ei loppua näkynyt. Heräsin yöllä siihen että patja oli puhjennut ja katosta tuli vesi sisään telttaan kastellen kaiken.. Onneksi oli villaa yllä niin ei tullut kamalan kylmä. Vettä tulikin sitten ihan koko päivän. Anna oli jäljeltä tullessa kuin uitettu koira mutta silti se jaksoi suorittaa annetun tehtävän loistavasti. Vaikka muutaman kerran mulkaisikin miuta kuin kysyen että ootko nyt ihan varma.. Loistavaa, tarkkaa työskentelyä, ainoastaan kolme pientä rengastusta jäljen aikana.

Koirien koeselostukset on luettavissa Norjan kennelliiton järjestelmästä. Norsk Kennel Klub -> NKK dogweb -> etsi koiran nimellä -> keskivaiheilla sivua on palkki jossa on lueteltu koemuotoja, näistä valitaan blodspor ja klikataan tulosta (1). Tosin ei tuossa kertomuksessa montaa sanaa ole, eikä pisteitä. Tärkeintä on olla paikalla ja kuulla mitä jäljestämisestä kerrotaan, ihan niinkuin suomessakin.

Päivän päätteeksi kokoonnutaan kuulemaan tuloksia. Anna oli toisena päivänä kolmas, vanhin kolmikosta kun oli. Mutta KOKO KOKEEN paras koira, kun laskettiin molempien päivien sijoitukset yhteen. On se mahtava kumppani. Anna. FI MVA FI JVA NO JVA SE JVA POHJ JVA PIKKUVILHIN BIANCA

 Näihin maisemiin tullaan kyllä uudestaan!

Jälkikokeessa ruotsissa

Ajatus oli kytenyt jossain alitajunnassa jo muutaman vuoden ajan. Ja vihdoin keväällä 2019 se muotoutui tavoitteeksi ja muuttui toiminnaksi. Jäljestämiskokeeseen ruotsiin. Kesälomani ensimmäinen jakso ajoittui toukokuulle. Ruotsin koe on helpompi toteuttaa siinä mielessä, että se sovitaan suoraan tuomarin kanssa ja itse et voi osallistua jäljen tekoon. Aivan kuten PIKA-koe suomessa. Tykkään ajamisesta ja tien päällä olemisesta, matkanteosta. Siksi ajatuksena oli löytää tuomari pohjoisesta jonne voisin huristaa mejä-mobiilillani maantietä pitkin.

Ensimmäiseksi piti tietenkin löytää tuomari. Ystävän kautta sain yhteystiedot ruotsiin ja tämän kontakin kautta yhteyden arvostettuun pitkänlinjan mejä-tuomariin Hans Lindbergiin. Vastausta sähköpostiini odottelin pitkän tovin kunnes tarkistin roskapostini. Siellähän vastaus oli ollut jo lähes viikon.. Eli kun otat yhteyttä ulkomaille, kannattaa (ainakin gmailin) roskapostit tsekata. Kommunikoimme englannilla, toinen kotimainen kun ei oikein meikäläisellä ole sujuvaa.  Lomasta johtuen pystyin sopimaan ajan kokeelle joustavasti ja sopiva aika löytyikin: 11.5. klo 10.00 Piteå / Fåröns leirintäalue. Paikka löytyi karttaohjelmasta ja matkan suunnittelu saattoi tosissaan alkaa :)

Miulla on tällä hetkellä kaksi potentiaalista mejä-koiraa: Anna ja Fasu. Lauman muita koiria en edes harkinnut vieväni kokeeseen. Anna ja Fasu ovat molemmat suomen jäljestysvalioita, joten yhdellä ykkösellä heistä tulisi myös ruotsin jäljestysvalioita.

Ekinokokki-lääkitys: Suomeen saapuvat koirat edellytetään lääkittävän heisimatojen varalta 1-5 vuorokautta ennen maahan tuloa. Koska suunnittelin yöpyväni suomen puolella, Torniossa, tarvitsin koirille matolääkkeet ekinokokkia vastaan 28 päivän säännön mukaan. Eli kaksi madotusta valvotusti eläinlääkärin toimesta ennen matkaa, ja kolmas matkan jälkeen. Toinen vaihtoehto olisi ollut viettää vuorokausi ruotsin puolella ja ottaa kerta-annos siellä. Njääh. 

Koirien rekisteröinti Ruotsin kennelliittoon sekä tulliin: Ulkomaille vietävät koirat pitää olla tunnistusmerkitty mikrosirulla ja niillä pitää olla EU-passi. Ne pitää myös rekisteröidä ruotsin jalostustietojärjestelmään Hunddataan jotta tulos rekisteröidään ja voit anoa koirallesi valion arvoa. Itse skannasin koirien rekisteritodistukset (molemmin puolin) ja lisäsin vielä linkin koiranettiin ja lähetin sähköpostin ruotsin kennelliittoon osoitteeseen reg@skk.se ja hyvin toimi. Koirat rekisteröitiin kahdessa päivässä.  Ruotsiin mentäessä tulee koirat rekisteröidä sähköisesti Tullverketin sivuilla. Ohjeet koirien viemiseen Ruotsiin sekä koirien sähköisen rekisteröimislomakkeen löydät tästä.

Varsinainen matkani alkoi Jyväskylästä, josta ajoin kahden pysähdyksen taktiikalla suoraan Tornioon. Siellä majoituin Motel Tornioon. Ihan perussiisti paikka, entinen paloasema. Hinta oli kohdillaan, oikeastaan ainut miinus oli yhteinen kylpyhuone muiden asukkaiden kanssa. Ulko-ovelle oli kolme porrasta ja portaat olivat metalliset, läpinäkyvät riteliköt. Mietin mennessäni että mitenkähän koirat noista selviytyvät, mutta hyvin meni. Kotiinlähtöaamuna miulla jäi paidan helma kiinni ovenkahvaan ja koirien piti pysähtyä porrasten ylätasanteelle. Tästä lähtiessä se sitten tapahtui: Annan tassu jäi jumiin ritelikköön ja rääkäisy oli karsea. Auts :( Anna ei olisi juurikaan halunnut kävellä, mutta pakkohan ne oli pissille saada. Loppujen lopuksi tassu vain turposi hieman, mitään muuta vauriota ei onneksi tapahtunut. Aamuöisellä kadulla vastaan hoiperteli nuori mies joka kohdalle tullessa tormakoitui, kohdisti vaivoin katseensa silmiini, mietti hetken ja tokaisi: "käyääkö panemassa"? Jouduin kohteliaasti kieltäymään kutsusta. Kaikkea sitä..

Lauantai aamuna 11.5. lähdin ajelemaan kohti koepaikkaa. Koe piti maksaa ruotsin kruunuilla ja niitähän miulla ei ollut valmiina. Rahannosto automaatille siis. Ajelin Haaparannan autioita katuja, mutta automaattia ei näkynyt. Koepaikalle oli onneksi matkaa, joten jostain kaupungista matkan varrelta varmasti automaatti löytyy. Kalixin erikoinen kirkko oli aivan tien varressa ja siitä lähdin koittamaan onneani. Pienen ajelun jälkeen automaatti löytyi ja sain nostettua vaadittavan rahasumman (400kr/koira). Vastaisen varalle vinkki jonka kuulin jälkikäteen: Haaparannan IKEAssa on kuulema automaatti. Eli aivan tien vieressä, heti ruotsin puolella.

Lähdin niin aikaiseen liikkeelle että huoltoasemat eivät olleet vielä auki. Kofeiinin puute jyskytti päänsärkynä ohimoilla. Ei kiva tunne ollenkaan. Muuten ruotsin puolella oli kiva ajella: ihan koko ajan oli vuorotellen molempiin suuntiin ohituskaistoja. Saavuin ajoissa koepaikalle ja käytin koiria lenkillä. Riistaa oli paljon, lintuja ja hirviä ainakin. Fasu kävi jo tuossa vaiheessa vähän kuumana joten haasteita oli tiedossa.. Ensin maastoon Fasu. Jälki löytyy hakuruudusta vaivatta ja alkaa reipas jäljestys. Hakkuuaukon reunassa Fasu virittelee ajohaukkua ja poikkeaa pois jäljeltä 90 asteen kulmassa. Ruotsin jäljella koiraa saa ohjata ja kehoittaa, ja kun nyt näin että riistan jäljillä ollaan, niin kielsin ja ohjasin takaisin siihen kohtaan missä tiesin että vielä oltiin jäljellä. Tästä jäljestys jatkui hyvin. Hetken aikaa. Maastossa oli paljon hirven jälkiä ja Fasu pyöri ja pyöri ja oli selvästi vähän hämmentynyt. Jäljestysmotivaatio oli hukassa. Tuomari ilmoitti ettemme olleet jäljellä, joten hän palautti meidät oikealle paikalle ja kehuen uudestaan matkaan. Sitten näin metsässä hirvilehmän n. 60 metrin päässä meistä. Lehmä seisoi ja tuijotti, Fasu ei sitä huomannut. Lehmä lähti pois, mutta palasi hetken kuluttua tarkistamaan että mitä ihmettä tuollainen joukko täällä tekee. Hetken päästä Fasu pysäytettiin, tuomari käveli eteemme ja ampui ilmaan. Fasu katsoi tuomaria ja jatkoi jäljestystä sorkalle asti luvan saatuaan. Hirvi oli luultavasti pyörinyt juuri siinä Fasun jäljen päällä.. Eihän tuo nyt aivan putkeen mennyt joten kotiinviemisinä tuli kolmonen. Ei siis Fasusta ruotsin jäljestysvaliota. Vielä.

Seuraavana vuoroon Anna. Myös Anna bongasi jäljen loistavasti hakuruudusta ja alkoi tarmokas ja reipas jäljestys. Yhdessä kohdassa ajattelin että nyt ei ole Anna enää jäljellä, mutta niin se vain rengasti itsensä jatkoon. Ampumista vähän jännitin, koska siitä Anna ei ole koskaan oikein tykännyt. Se sietää, mutta ei tykkää. Nyt ampumisessa ei ollut mitään ongelmia ja jäljestys jatkui sorkalle ja sorkka haltuun. Anna kantoi sorkkaa ylpeästi autolle päin ja mammalla vähän silmäkulma kostui.. Tuomari kehui Annan työskentelyä ja ykkönenhän siitä tuli. Jäljestysaika oli 19 minuuttia.

 


Anna saa nyt lisätä tittelirivistöönsä SE JVA eli ruotsin jäljestysvalio.

FI MVA FI JVA SE JVA Pikkuvilhin Bianca

Pienoismäyräkoirien käyttötaipumuskoe = PIKA

PIKA-koe on yksiluokkainen käyttötaipumuskoe jonka voi suorittaa hyväksytysti vain kerran. Kokeeseen saavat osallistua vähintään yhdeksän kuukauden ikäiset, terveet kaniini- ja kääpiömäyräkoirat jotka täyttävät kennelliiton tunnitsemis- ja rokotusmääräykset.

Meidän laumasta PIKA-kokeessa on käynyt Anna kaksi kertaa, Doris kerran ja Domino kaksi kertaa. Koe sovitaan suoraan tuomarin kanssa. Jäljellä voi käyttää joko sorkkaa tai kania. Jos haluaa käyttää kania niin se on itse hommattava. Tuomari hoitaa sorkan. Tuomari tekee jäljen, tuo putken, starttipistoolin ja sorkan. Itse siis tulet vain paikalle koiran, jäljestysvaljaiden ja kuuden metrin liinan kanssa. Muista ottaa mukaan rokotustodistus ja rekisteripaperit.

PIKA-kokeessa on kolme osiota: etsintä, laukauksensieto ja kolotyöskentely/saaliskäyttäytyminen.

Domino kuva by Anu Härkönen

Etsintäosiossa koira jäljestää 6 m:n pituisessa jälkinarussa koko jäljen ajan. Alussa tuomari osoittaa koiran ohjaajalle jäljen alkukohdan. Jäljen alussa on 10 metrin ohjausalue, jonka aikana ohjaaja osoittaa koiralle tehtävän. Koiran on aloitettava jäljestäminen 3 minuutin kuluessa. Ohjausalueen loputtua ohjaajan tulee antaa koiran työskennellä vapaasti. Jos koira poistuu jäljeltä, koira saa etsiä kadottamaansa jälkeä enintään 3 minuuttia. Koiralla katsotaan olevan hukka, jos se poistuu jäljeltä osoittamatta halua palata sille takaisin ja tuomari toteaa, ettei koira pysty ottamaan jälkeä uudelleen. Yhden hukan jälkeen jälkiosuus on hylätty. Etsintäosuuden maksimiaika on 15 minuuttia. Jos maksimiaika ylittyy, on etsintäosuus hylätty. Myös yksi (1) tuomarin antama hukka, jatkuva runsas kehottaminen, puurtava, epävarma tai epäitsenäinen työskentely aiheuttavat etsintäosuuden hylkäämisen. Suoritus katsotaan hyväksytyksi, kun koira suoriutuu jäljestä hukatta.

Laukauksensieto: Tuomari laukaisee yhden laukauksen 6 mm tai 9 mm starttipistoolilla jäljen aikana. Laukauksensieto tapahtuu tuomarin määrittämällä osuudella. Tuomari pysäyttää koiranohjaajan ja koiran. Kävelee noin 15 metriä koirakon eteen ja laukaisee. Odottaa noin 15 sekuntia tarkkaillen koiran käytöstä. Palaa koirakon taakse ja antaa luvan jatkaa jälkiosuutta. Laukauksensieto on hyväksytty, kun koira jatkaa jälkeä laukauksensietotestin jälkeen. Laukauksensieto on hylätty, jos koiran työskentely ei jatku 3 minuutin kuluessa.

Kolotyöskentely / Saaliskäyttäytyminen: Koiran tulee joko vetää riista ulos kolosta tai taistella vastaan tuomarin vetäessä riistan ulos. Mikäli riistassa ei ohjaajan valinnan mukaan ole narua, taistelutahtoa ei kolossa voida todentaa, mikäli koira jää esimerkiksi syömään riistaa. Koiran saavuttua kololle ohjaaja poistaa tarvittaessa jäljestämisvälineet. Koiraa saa kehottaa ja kannustaa menemään koloon, mutta koiraa ei saa työntää koloon. Koiralla on 5 minuuttia aikaa mennä koloon. Koloon meno on riittävä, kun koira kokonaisuudessaan on kolon sisäpuolella. Jos koira ei mene koloon, on suoritus hylätty. Koiran löydettyä riistan odotetaan enintään 2-3 minuuttia tuomarin harkinnan mukaan, alkaako koira vetää riistaa ulos. Jos koira on vain tiiviisti riistan luona paikoillaan, tuomari vetää varovasti riistaa ulos, mikäli riistassa on narut. Tiivis seuraaminen tai laimea kiinniottaminen ei riitä osuuden hyväksymiseen. Mikäli koira jää riistan luokse tuomatta sitä ulos sallitussa ajassa, on suoritus hylätty. Maksimiaika kolotyöskentelyyn on 10 minuuttia.

Domino PIKA0, Kaija Aaltonen 29.6.2018 / Rusko 

Etsintä: "Domino ohjatusti jäljelle. Domino jäljestää mukavaa vauhtia jälkitarkasti, pääsääntöisesti maavainua käyttäen. Kulma tarkasti. Erinomainen jälkityö." Hyväksytty.
Laukauksensieto: "6 mm starttipistoolilla suoritettuun laukauksensietoon Domino reagoi katsomalla äänensuuntaan. Yksi kehoitus laukauksensiedon jälkeen ja jälkityö jatkuu." Hyväksytty.
Kolotyöskentely / Saaliskäyttäytyminen: "Kehoituksilla Domino käy useamman kerran kolossa sisällä nuolemassa soerkkaa. Välillä sorkkaa myös syödään. Tuomarin vetäessä sorkkaa narusta Domino ei lähde siitä taistelemaan ja tänään valitettavasti sorkka jää koloon sisälle." Hylätty.


Domino  PIKA1, Riikka Kärnä 8.6.2019 / Lappeenranta

Etsintä: "Domino aloittaa itsenäisen työskentelyn heti ohjausmatkalta. Työ on maavainuista ja tarkkaa koko ensimmäisen osuuden. Kulmalle aavistuksen sivusta, mutta kulkee sen tarkasti. Toiselle osuudella pari narun mitan kaarrosta jäljen sivulla, muuten tarkasti." Hyväksytty.
Laukauksensieto: "Domino pysäytetään, tuomari kävelee eteen ja ampuu. Domino katsoo laukauksen suuntaan ja pyörähtää ohjaajan jalkoihin. Domino jatkaa itsenäisesti matkaa." Hyväksytty.
Kolotyöskentely / Saaliskäyttäytyminen: "Domino tulee kololle ja käy pariin otteeseen saaliin luona putkessa, mutta ei tuo sitä ulos. Kolmas kerta toden sanoo, ja Domino tuo pupun kolon suulle (puoliksi kolon ulkopuolella)." Hyväksytty.

Ajatuksia kasvattamisesta

Kasvattajakursseilla rohkaistaan pohtimaan omia motiiveja ja tavoitteita kasvattajana. Tavoitteena pitäisi aina olla parempia jälkeläisiä kuin vanhempansa. Ei pidä vain tyytyä asioihin, vaan ainakin tavoitella parempaa. Mitä se sitten kullekin on: parempaa toimintakykyä, riistaviettisyyttä, parempia kulmauksia, pidempää rintakehää, työmoraalia.. Toivottavasti ei kuitenkaan pelkästään väri, tai jokin muu tällä hetkellä muodissa oleva asia.

Jos lähtee pohjalta niin on vain yksi suunta. Ylöspäin. Mutta jos vanhemmat ovat laadukkaita rotunsa edustajia, niin aina paremman saavuttaminen ei ole niin yksinkertaista.Ominaisuudet pitää tiedostaa ja arvottaa, ja jokaisella yhdistelmällä pitää olla peruste. Mitä juuri tältä yhdistelmältä halutaan? Onko yhdistelmä niin hyvä tai peräti erinomainen että narttu kannattaa altistaa riskeille? Koska riski kantoaika ja varsinkin synnytys on. Aina.

Tittelit eivät periydy, mutta geenit ja toimintakyky niiden takana periytyvät -oikeissa olosuhteissa. Pentu jota rohkaistaan tutustumaan uusiin asioihin ja ratkomaan ongelmia itse (ihmisensä tukemana) on rohkea ja utelias, eikä mene rikki vaikka joskus maailmassa on myös pelottavia asioita. Eräs viisas kasvattaja sanoi joskus että koiran pitää kestää ihmisen virheitä. Koska niitähän tulee. Turvallisessa suhteessa koira sekä ihminen voivat kasvaa yhteen tiimiksi joka selviää mistä vaan. Yhdessä ja itsenäisesti.

Doris

MEJÄ matkani

MEJÄ matkani alkoi Annan kanssa keväällä 2010. Anna on ensimmäinen mäyräkoirani ja tietoni mejästä rajoittui ajatukseen: "vedetään verisientä metsässä.. hullun hommaa". No niinhän se onkin, ainakin kun kerrot harrastuksestasi ihmiselle joka ei ole asiasta koskaan kuullutkaan. Parhaimpia ovat koirattomat ihmiset: pään pudistelu ja säälivät katseet paljastavat mitä he harrastuksestani ajattelevat.

Olin lukenut säännöt netistä ja palveluskoirataustani takia lähdin tekemään ensimmäisiä harjoituksia korpiruokinta periaatteella: koiralle lyhyt jälki ja palkkioksi ateria. Hyvin toimi. Anna oli tarkka ja innokas ja jäljestäminen helppoa. Pikkuhiljaa lisäsin erilaisia elementtejä jäljelle. Jäljen pituus kasvoi, makauksia tuli enemmän, samoin kulmia. Makauksista en saanut Annaa oikein koskaan kiinnostumaan. Se ilmaisee makuun nopeasti, yleensä vain hiukan hidastamalla. Kuitenkin niin, että VAHI-kokeessa kapulat löytyivät vaivatta. Annalle oli tärkeämpää sorkan löytäminen eikä suinkaan matkalla viipyminen.

Koeuraa lähdin suunnittelemaan tutustumalla koejärjestelyihin. Hakeuduin paikallisen kerhon kokeeseen sienen vetäjäksi ja kuuntelin aamupuhuttelut ja koeaamun puhuttelut sekä tulosten luvun.  Seuraavaksi koiran kanssa kokeeseen, johon  lähdettiin turhan pienellä harjoittelulla mutta saatiin tulos kuitenkin! Avo3 jiihaa!! Tulos on mejässä aina hieno asia. Nollan suorituskin voi olla hieno jäljestys ja sisältää paljon hyvää ja onnistumisia. Nollaksi kokeen vetää yleensä riista -ainakin meidän laumassa. Eli koira osaa kyllä jäljestää, mutta on altis houkutuksille. Tai sitten jälkeä on treenattu liikaa ja se on käynyt koiralle tylsäksi. Se tietää löytävänsä jäljen lopusta sorkan ja hauskanpidon loppuvan siihen. Matkaa voi venyttää tarkistelemalla jäljen sivuilla mitä muuta kivaa sieltä löytyy, ja kuka siellä on kulkenut.. Jäljestämisen pitää olla koiralle aina hauskaa ja motivoivaa, siksi sitä ei kannata treenata liian usein, minun mielestäni.

Vaikka olenkinkin sitä mieltä että jäljestämisen pitää olla aina koirasta kivaa, niin en tarkoita että huonoja maastoja pitäisi pelätä. Päin vastoin! Oikeasti riista liikkuu sille turvallisissa ryteiköissä. Metsissä on myös ojia, jopa sellaisia joista ei pääse kuin uimalla yli. Mejä-kokeessa tällaiset maastot eivät toki käy, mutta aidossa haavakkojäljestyksessa niitä tulee eteen. Ja silloin on hyvä että koira on tottunut kaikenlaisiin maastoihin ja joutuu näkemään myös vaivaa löytääkeen jäljitettävän. Eli harjoitella kannattaa myös ihmiselle huonokulkuisessa maastossa. Aitoon haavakkojäljestykseen ei koskaan lähdetä harjoittelemaan! Siinä on tavoitteena  kärsivän eläimen mahdollisimman nopea löytäminen ja kärsimysten lopettaminen. Omat koirani jäljestävät parhaiten haastavassa maastossa, silloin pitää nähdä vaivaa pysyäkseen jäljellä. "Puisto"-maastossa vauhti on kovempi ja mahdollinen tuuli painaa jälkeä sivuun ja saattaa tuoda muita kiinnostavia hajuja nenään.

Anna ja sorkka

Seuraavana kesänä olinkin sitten jo sihteerinä ja peli oli menetetty: oma laji oli löytynyt.

Päiväkahviseuraa tositarkoituksella

Hei kaikki mukavat pitkäkarvaiset mäyräkoiranartut. Olen nuori, kookas, viriili ja vilkas etelä-karjalainen nuori mies. Syntymässä kävin Kangasalla, mutta olen kasvanut etelä-karjalassa Saimaan rannoilla ja riistarikkaissa erämetsissä. Nimeni on Fasu. Kyllä, mielleyhtymäsi suklaaseen on aivan oikein. Olen makea suklaapalanen. Olen myös kaksoisvalio: Suomen muoto- sekä jäljestysvalio. Minut on jalostustarkastettu ja ohjeeksi tarkastajilta sain että morsiameni pitäisi olla pieni tai tulla pienestä suvusta. Itse olen näet liian suuri mäyräkoiraksi. Koen kyllä olevani ihan sopivan kokoinen kun en luolaan pääse kuitenkaan -mamma ei päästä. Mutta koska rotumääritelmässä lukee "mäyräkoira metsästää maan alla ja päällä" niin 11,5 kiloa minua on liikaa ihannekokoon. Mamma kyllä sanoo että olen silti täyttä kultaa.

Luonnettani on kehuttu mukavaksi ja pitkämieliseksi. Pidän ihmisistä, toisista koirista (paitsi toisista uroksista, niissä on jotain mitä en voi sietää), hyvästä ruuasta, jäljestämisestä, kainalossa makaamisesta ja mamman kanssa touhuamisesta. Pentujen kanssa olen erittäin pro. Pennut saavat pureskella häntääni ja kiipeillä päälläni. Jahtaamisleikit ovat parasta, enkä koskaan kaadu pentujen päälle!

Silmäni ovat terveet. Selkäni on kuvattu terveeksi, vain kaksi kalkkeumaa. Minulla on välimuotoinen lanne-ristinikama. Se ei ole virhe, mutta morsiamellani sellaista ei saisi olla. Siksi toivonkin että selkäsi kuvataan ennen mahdollista tapaamista. Tarkempia tietoja minusta löytyy omalta sivultani, yläpalkissa kohta Fasu.

Minut on myös luonnetestattu 25.9.2016 Sipoossa Länsi-Uudenmaan mäyräkoiren järjestämässä luonnetestissä. Tuomareina olivat Tarja Matsuoi ja Leena Turunen. Testi oli karsea. Suosittelen sitä kaikille mutta kivaa se ei ollut. Pisteitä ei kuulema pitäisi antaa ollenkaan, mutta silti mammaa mietityttää, että jos olisin ollut vain vilkas niin olisin saanut 30 pistettä enemmän. Olen kuitenkin erittäin vilkas niin lopputulos oli +144p. Ei huono!
Fasu LTE

Jos kiinnostuit niin mamman tavoittaa parhaiten sähköpostitse kennelmaijannan@gmail.com

Ajatuksia jäljestämisestä

Anna löytää sorkan VAHI-kokeessa

Jäljestäminen on koiralle luontaista ja mielekästä tekemistä. Se on samaa myös minulle: harrastuksena halpa, metsän ja luonnon tutkimista säästä ja vuodenajasta riippumatta yhteistyössä koiran kanssa. Olen harrastanut jäljestämistä yli kaksikymmentä vuotta. Ensin palveluskoirajälkiä saksanpaimenkoirieni kanssa ja viimeiset kahdeksan vuotta verijälkeä mäyräkoirieni kanssa. Jäljestys on erilaista, mutta yhtäläisyyksiäkin löytyy: koiran ja ohjaajan tulee olla motivoituneita. Metsään on turha lähteä jos jäljestys on vain pakkopullaa tai velvollisuuksiin perustuvaa. Motivaatiota pitää herätellä jotta jäljestyksestä saadaan tavoitteellista ja pitkäjänteistä. Alkuun jälkien on hyvä olla lyhyitä ja helppoja niin, että koira saa aina palkan. Pikkuhiljaa lisätään haasteita: jäljen ikää, jäljen pituutta, makauksia, kulmia, katkokulmia, ojien- ja  teiden ylityksiä, vieraita ihmisiä perään kulkemaan.. Uusia asioita on hyvä esitellä koiralle jo ennen kokeeseen menoa. Myös sateella ja helteellä kannattaa jäljestää.

Mäyräkoirien kyseessä ollessa suurin haaste tulee riistaviettisyydestä. Koira haluaa jäljestää, löytää jäljen lopussa olevan palkan ja saavuttaa ohjaajan tyytyväisen kehun. MUTTA. Jos jäljen yli on mennyt hirvi, peura tai kauris niin silloin mäyräkoiraa yleensä viedään.. Yhteinen tavoite unohtuu ja veri vetää vain ja ainoastaan tuoreen riistan perään. Siinä vaiheessa ohjaaja (koetilanteessa) on valmis viiltelemään ranteensa ja aloittamaan postimerkkien keräilyn koiraharrastuksen sijasta. Kokeissa kolmen hukan jälkeen mennään "harjoitellen kaadolle". Itse en pidä tästä. Kun koira on kokenut jäljestäjä  ja todella tietää mitä sen halutaan tekevän niin en halua antaa sille palkkiota hutiloiden tehdystä työstä. Harjoitellen meneminen on koiran ohjaamista, ja sitä mie haluan välttää viimeiseen asti. Haluan että koira tekee itse ratkaisut eikä opi hakemaan tukea vaikean paikan kohdatessaan.
       
Harjoituksissa tilanteelle sentään voi tehdä jotain. Itse toimin seuraavasti: en laske koiraa etenemään haluamaansa suuntaan (yleensä se haluaa raivokkaasti ja kimeällä äänellä riistan perään). En kiellä (koska korvia ei yksinkertaisesti ole), mutta koira ei saa minkäänlaista palkkiota elävän riistan perään lähtemisestä. Siinä vaiheessa kun se alkaa ihmettelemään miksei juna kulje ja saan katsekontaktin, niin kehoitan yhdellä sanalla: jälki. Joskus aikaa menee paljon (siksi en juurikaan harrasta aamuisin ennen töihin lähtöä jäljestämistä), mutta kun koira etenee haluamaani suuntaan ja on siis ITSE tehnyt päätöksen suunnasta, kehun sitä. Koirani ovat kovakalloisia joten aina metodi ei tuota tulosta. Mutta koira saa kuitenkin mahdollisuuden. Viimeistään kolmennesta kerrasta jäljestyspiuha vaihtuu lyhyeen hihnaan ja matka käy kohti autoa mahdollisimman lyhyttä reittiä ja suoraan kotiin. Koiralle ei siis huudeta, sitä ei rangaista eikä se saa huomiota -ei negatiivista eikä positiivista. Se saa huomiota vasta kun minä haluan sitä antaa. Uusi harjoitus mahdollisimman nopeasti, mieluummin seuraavana päivänä. Lyhyempi jälki ja näin ollen palkka saadaan annettua. Koira saa siis valita uudestaan mitä sen kannattaa tehdä -ja toivottavasti muistaa seuraavalla kerralla..

Fasun kanssa tämä onnistui loistavasti kesällä 2016. Seuraavana viikonloppuna oli kerhon mestaruuskoe ja viikolla tehty harjoitusjälki meni täysin pieleen.. Tuoretta riistaa jäljellä ja Fasuhan lähti ajohaukulla intopiukeena sorkkavanan perään. Harjoitus piti keskeyttää ja Fasu viedä lyhyellä hihnalla autolla. Jälkikäteen ajateltuna harjoitus onnistui loistavasti: Fasu valitsi luonteenomaisesti tuoreen riistan eikä saanut palkkiota. Kokeessa Fasu valitsi keinotekoisen verijäljen ja tuloksena puhdas suoritus: VOI1 50/50p. Viidenkympin suorituksista olin kuullut, mutta en olisi uskonut että olisin itse joskus ohjaajana kun näin kävisi. Huh huh :)

Fasu löytää sorkan onnistuneen jäljestyksen lopuksi

Vaikka täydelliseen suoritukseen tarvitaan hyvä koira ja vähän tuuriakin, ei sitä voi saavuttaa jos jälki on tehty huonosti. Viittäkymmentä pistettä ei voi saada jos kulmat on vedetty pitkiksi. Tai jos suunnistuspistoja / harha-askelia on tehty. Koiran täytyy jäljestää myös veretöntä jälkeä joten jäljentekijöiden harha-askeleet voivat johdattaa koiran pois jäljeltä ja haitata etenevyyttä. Vähintään siis yksi miinuspiste.  Myös liika harjoittelu voi tappaa jäljestysinnon. Mie nautin kokeista niin paljon että käyn niissä ehkä liikaakin.. Mutta kun se on vaan niin kivaa! Mukava luonnonläheinen viikonloppu hyvässä seurassa metsässä liikkuen. Saunan jälkeen ei tarvitse yleensä nukkumattia houkutella ja uni tulee nopeasti. Työasiat unohtuvat viikonlopun aikana tehokkaasti ja maanantaina jaksaa taas uusin akuin -seuraavaan viikonloppuun :)

Takakontin tyhjennys kokeen jälkeen