tiistai 18. kesäkuuta 2019

Pienoismäyräkoirien käyttötaipumuskoe = PIKA

PIKA-koe on yksiluokkainen käyttötaipumuskoe jonka voi suorittaa hyväksytysti vain kerran. Kokeeseen saavat osallistua vähintään yhdeksän kuukauden ikäiset, terveet kaniini- ja kääpiömäyräkoirat jotka täyttävät kennelliiton tunnitsemis- ja rokotusmääräykset.

Meidän laumasta PIKA-kokeessa on käynyt Anna kaksi kertaa, Doris kerran ja Domino kaksi kertaa. Koe sovitaan suoraan tuomarin kanssa. Jäljellä voi käyttää joko sorkkaa tai kania. Jos haluaa käyttää kania niin se on itse hommattava. Tuomari hoitaa sorkan. Tuomari tekee jäljen, tuo putken, starttipistoolin ja sorkan. Itse siis tulet vain paikalle koiran, jäljestysvaljaiden ja kuuden metrin liinan kanssa. Muista ottaa mukaan rokotustodistus ja rekisteripaperit.

PIKA-kokeessa on kolme osiota: etsintä, laukauksensieto ja kolotyöskentely/saaliskäyttäytyminen.

Domino kuva by Anu Härkönen
Etsintäosiossa koira jäljestää 6 m:n pituisessa jälkinarussa koko jäljen ajan. Alussa tuomari osoittaa koiran ohjaajalle jäljen alkukohdan. Jäljen alussa on 10 metrin ohjausalue, jonka aikana ohjaaja osoittaa koiralle tehtävän. Koiran on aloitettava jäljestäminen 3 minuutin kuluessa. Ohjausalueen loputtua ohjaajan tulee antaa koiran työskennellä vapaasti. Jos koira poistuu jäljeltä, koira saa etsiä kadottamaansa jälkeä enintään 3 minuuttia. Koiralla katsotaan olevan hukka, jos se poistuu jäljeltä osoittamatta halua palata sille takaisin ja tuomari toteaa, ettei koira pysty ottamaan jälkeä uudelleen. Yhden hukan jälkeen jälkiosuus on hylätty. Etsintäosuuden maksimiaika on 15 minuuttia. Jos maksimiaika ylittyy, on etsintäosuus hylätty. Myös yksi (1) tuomarin antama hukka, jatkuva runsas kehottaminen, puurtava, epävarma tai epäitsenäinen työskentely aiheuttavat etsintäosuuden hylkäämisen. Suoritus katsotaan hyväksytyksi, kun koira suoriutuu jäljestä hukatta.

Laukauksensieto: Tuomari laukaisee yhden laukauksen 6 mm tai 9 mm starttipistoolilla jäljen aikana. Laukauksensieto tapahtuu tuomarin määrittämällä osuudella. Tuomari pysäyttää koiranohjaajan ja koiran. Kävelee noin 15 metriä koirakon eteen ja laukaisee. Odottaa noin 15 sekuntia tarkkaillen koiran käytöstä. Palaa koirakon taakse ja antaa luvan jatkaa jälkiosuutta. Laukauksensieto on hyväksytty, kun koira jatkaa jälkeä laukauksensietotestin jälkeen. Laukauksensieto on hylätty, jos koiran työskentely ei jatku 3 minuutin kuluessa.

Kolotyöskentely / Saaliskäyttäytyminen: Koiran tulee joko vetää riista ulos kolosta tai taistella vastaan tuomarin vetäessä riistan ulos. Mikäli riistassa ei ohjaajan valinnan mukaan ole narua, taistelutahtoa ei kolossa voida todentaa, mikäli koira jää esimerkiksi syömään riistaa. Koiran saavuttua kololle ohjaaja poistaa tarvittaessa jäljestämisvälineet. Koiraa saa kehottaa ja kannustaa menemään koloon, mutta koiraa ei saa työntää koloon. Koiralla on 5 minuuttia aikaa mennä koloon. Koloon meno on riittävä, kun koira kokonaisuudessaan on kolon sisäpuolella. Jos koira ei mene koloon, on suoritus hylätty. Koiran löydettyä riistan odotetaan enintään 2-3 minuuttia tuomarin harkinnan mukaan, alkaako koira vetää riistaa ulos. Jos koira on vain tiiviisti riistan luona paikoillaan, tuomari vetää varovasti riistaa ulos, mikäli riistassa on narut. Tiivis seuraaminen tai laimea kiinniottaminen ei riitä osuuden hyväksymiseen. Mikäli koira jää riistan luokse tuomatta sitä ulos sallitussa ajassa, on suoritus hylätty. Maksimiaika kolotyöskentelyyn on 10 minuuttia.

Domino PIKA0, Kaija Aaltonen 29.6.2018 / Rusko 

Etsintä: "Domino ohjatusti jäljelle. Domino jäljestää mukavaa vauhtia jälkitarkasti, pääsääntöisesti maavainua käyttäen. Kulma tarkasti. Erinomainen jälkityö." Hyväksytty.
Laukauksensieto: "6 mm starttipistoolilla suoritettuun laukauksensietoon Domino reagoi katsomalla äänensuuntaan. Yksi kehoitus laukauksensiedon jälkeen ja jälkityö jatkuu." Hyväksytty.
Kolotyöskentely / Saaliskäyttäytyminen: "Kehoituksilla Domino käy useamman kerran kolossa sisällä nuolemassa soerkkaa. Välillä sorkkaa myös syödään. Tuomarin vetäessä sorkkaa narusta Domino ei lähde siitä taistelemaan ja tänään valitettavasti sorkka jää koloon sisälle." Hylätty.


Domino  PIKA1, Riikka Kärnä 8.6.2019 / Lappeenranta

Etsintä: "Domino aloittaa itsenäisen työskentelyn heti ohjausmatkalta. Työ on maavainuista ja tarkkaa koko ensimmäisen osuuden. Kulmalle aavistuksen sivusta, mutta kulkee sen tarkasti. Toiselle osuudella pari narun mitan kaarrosta jäljen sivulla, muuten tarkasti." Hyväksytty.
Laukauksensieto: "Domino pysäytetään, tuomari kävelee eteen ja ampuu. Domino katsoo laukauksen suuntaan ja pyörähtää ohjaajan jalkoihin. Domino jatkaa itsenäisesti matkaa." Hyväksytty.
Kolotyöskentely / Saaliskäyttäytyminen: "Domino tulee kololle ja käy pariin otteeseen saaliin luona putkessa, mutta ei tuo sitä ulos. Kolmas kerta toden sanoo, ja Domino tuo pupun kolon suulle (puoliksi kolon ulkopuolella)." Hyväksytty.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti